lauantai 27. joulukuuta 2014
I long for something that's safe and warm / But all I have is all that is gone
tiistai 16. joulukuuta 2014
I'm the one with the ghosts in my bed / but they only come alive tonight
perjantai 14. marraskuuta 2014
So sing me to sleep tonight
torstai 23. lokakuuta 2014
I can see you fall apart / You turn away and fade out of sight
En tahdo menettää enää ketään, mutta ehkä kaiken tämän sekaan mä menetänkin lopulta itseni. Ehkä pitäisi uskaltaa luottaa siihen ettei mun verkkoni petä, että kaikki lämpimät ja valoisat ihmiset mun ympärillä pitävät mut tallessa, turvassa keskellään. Sitä mä nyt tarvitsen. Turvaa.
perjantai 10. lokakuuta 2014
Keep your head up / Keep your heart strong
Kuinka helppoa olisikaan kaataa tämä kaikki jonkun toisen niskaan, etsiä syyllinen oman pään ulkopuolelta. Mutta mä en tahdo enkä osaa syyttää ketään. Miten mä voisin väittää että on jonkun toisen vika kun mä en saa nukuttua ja silti hereillä oleminen on vaikeaa, en osaa keskittyä ja hetkittäin kaikki painaa liikaa. Ennemmin mä kiitän niitä jotka pitävät mut tässä hetkessä, tässä elämässä. Niitä jotka saavat mut nauramaan ja tuntemaan itseni kaiken hyvän
arvoiseksi. Niiden ihmisten luona on hetkiä kun mä katson valoon ja päätän että elämä on kaiken haparoimisen arvoista. Koskaan mä en ole menettänyt toivoani kokonaan pimeydessä ja mä tiedän ettei se ole mun itseni ansiota. Kiitos. Anteeksi. (Mä en ole helppo ihminen mutta mä yritän parhaani ja rakastan paljon.)
perjantai 3. lokakuuta 2014
You can't escape forever / From the memories you tried to leave behind
Muistan pienenä juoksuttaneeni käsiäni rannan kivikossa etsimässä sileitä kiviä leipäkiviksi. Yritin ja yritin, lukemattomia kertoja mutten koskaan saanut muutamaa leipää enempää. Muut rikkoivat ennätyksensä, kerta kerralta. Mun kiveni vajosivat saman tien, isosti molskahtaen ja vauhdilla. Hajottivat veden tasaisen pinnan epämääräisiksi roiskeiksi. En tiedä oliko vika mussa vai kivissä, mutta ne upposivat aina. Niin kuin kaikki muukin. Niin kuin minäkin.
maanantai 22. syyskuuta 2014
I've gotta get out of this town
Tahdon kattohuoneen jonka ikkunoita voisin pitää auki ja katsoa alas kaupunkiin. Tahdon valkoiset ohuet verhot ja suuren pehmeän sängyn. Tahdon kaupunkini yöllä ja tahdon sen päivällä, tahdon oppia lentämään omilla siivilläni. Olen kyllästynyt tämän pikkukaupungin tyhjiin katuihin ja juuriin jotka vetävät mut syvälle syvälle maahan. Tahdon pois ja joskus päästä mä olen jo siellä missä haluankin, mä olen kattohuoneessani jossa on vaaleat seinät ja suuret ikkunat. Teetä käsissäni mä istuisin ikkunalaudalla ja laulaisin hiljaa ulos kaupunkiin niin kovin onnellisena.
tiistai 9. syyskuuta 2014
I promise I'm usually better than this
maanantai 25. elokuuta 2014
Mä tänään ehkä kosketan sua viimeistä kertaa
Viimeisen kerran kun me nähtiin sä olit niin elävä ja miten lämpimät sun kädet olikaan kun katsoin sun rannekorua hetken liian pitkään. Oli juhannus mutta valitin kylmää ja sä annoit nahkatakkisi hetkeksi enkä olisi koskaan halunnut palauttaa sitä, se oli lämmin niin kuin säkin vaikka näin susta sen puolen hetken liian myöhään. Sitten sua ei enää ollut ja mä itkin sun perään vaikken edes kunnolla tuntenut, mietin vain niitä hetkiä kun monesti sait mut nauramaan ja mietin meidän viimeistä keskustelua kun sä puhuit kuolemasta ja olit niin rauhallinen. Sinä iltana sä olit niin kovasti elossa että mä ajattelin ettet sä katoaisi koskaan, kaksi viikkoa sen jälkeen jätit hyvästit unessa. Niin helppo tämä maailma on jättää taakseen ja niin vaikea tänne on jäädä, mutta silti mä olen vielä täällä ja olen onnellinen siitä. Elämä sattuu, mutta mä olen valmis kestämään sen koska jos sitä kipua pelkää ei se auta. Elä, tee, pysy liikkeessä, nauti. Niin mä aion tehdä (niin säkin teit ja halusit näyttää kaikille kuinka tämä toimii - sä selvitit sen ennen kaikkia muita ja ehkä siksi sä lähditkin jo). Viimeisen kerran kun me nähtiin sä olit niin elävä ja nyt mä tiedän etten halua mitään jättää huomiseen.
sunnuntai 27. heinäkuuta 2014
Today / Was a pretty day
Pieniä hetkiä mutta ihan vilpitöntä onnea. Kun kotimatkalla nukkuu pää ystävän sylissä ja tietää ettei koskaan enää täydy olla yksin. Että on aina joku johon luottaa. Kun hetken mielijohteesta juoksee aamuviideltä järveen uimaan ja sen jälkeen piirtää auton huurtuneeseen ikkunaan ruman sydämen. Kun päivä päivältä, joka aamu, aurinko jaksaa yhä nousta. Se nousee aina, se ei odota ketään, ei pysähdy kenenkään vuoksi. Se lohduttaa. Elämä jatkuu, ja jokaisen pimeän hetken jälkeen tulee valo. Jokaisen yön jälkeen tulee aamu, kyynelten jälkeen nauru. Jos on joku jonka kädestä voi pitää kiinni silloin kun pelottaa, jos on joku jonka syliin voi laskea pään kun väsyttää, joku jolle voi soittaa aamuyöllä koska ei halua olla yksin, silloin mä selviän mistä vain. Ja mulla on sellaisia ihmisiä. Monta. Ja mulla on aurinko joka jatkaa nousemista, valo ei lopu koskaan tästä maailmasta, se on aina jossain ja odottaa hetkeään. Lopulta se tulee lempeänä ja lämpimänä ja lohduttaa pimeän jälkeen. Aurinko nousee. Aina.
sunnuntai 13. heinäkuuta 2014
Things were all good yesterday
Miten kamalalta se tuntuu kun ihmiset romahtavat silmien edessä, putoavat palasiksi lattiaan kun koko elämä menee yhdessä sydämenlyönnissä tyhjän päälle. Kaikki on taas yhtä suurta sotkua ja niin kuolema näytti jälleen kuinka se voi pilata kaiken. Miten elämä loppuukin niin nopeasti ja lämmin sydän kylmenee viimeisen lyöntinsä jälkeen. Yhtäkkiä muistan taas kaiken vanhan tuskan enkä osaa sanoa mitään järkevää, kuin jokin olisi vienyt äänen joka ennen puhui viisaita. Toinen halaa ja puristaa paitaani nyrkkeihinsä ja alkaa itkeä, toinen joka on aina niin onnellinen ja hyväntuulinen, yhtäkkiä sirpaleina sylissäni, eikä minusta ole kokoamaan sitä palapeliä (olen itsekin vielä kesken).
tiistai 10. kesäkuuta 2014
Tuuli kuiskaa vieläkin nimeäsi / Vuosien jälkeen
Asia jota mä tällä hetkellä kaipaisin olisi puhelu. Yksi minuuttien tai tuntien mittainen puhelu. Mutta se menisi sellaiseen paikkaan, mihin mikään ei yllä. Kuoleman taakse.
Mä ajoin kotiin ja juttelin siskolle. Se on ihan tavallista, jos mulla ei ole musiikkia, mä puhun sille. Kerron mitä mulle kuuluu. Selitän milloin mistäkin. Kyselen.
Tänään mä turhauduin siihen etten enää koskaan kuule vastausta. Ikinä. Ihminen jolla oli aina vastaus kaikkeen, neuvo joka tilanteeseen, apu milloin mihinkin. Ihminen jonka kanssa mä en koskaan enää voi puhua, jakaa ajatuksiani, kysyä apua, miten toimia, mitä tehdä, mitä sanoa.
En koskaan enää. Ja mä tahtoisin vain soittaa yhden puhelun, yhden mahdottoman puhelun. Ja kuulla edes kerran kun Enkeli nauraa taas.
Silloin mä saattaisin itkeä. Onnesta. Tai ikävästä.
(Mutta tänäänkin kyllä itkin, ikävästä. Viime kerrasta on jo aikaa.)
Sanoa edes kerran, miten paljon mä vieläkin rakastan. Ja miten mä tahtoisin halata sitä pitkään.
Silloin mulla ei olisi enää mitään hätää.
torstai 29. toukokuuta 2014
Kuuntele kuinka sieluni laulaa / Outoja musisoi
keskiviikko 28. toukokuuta 2014
For the night / Only for the night
Lopulta mä heräsin.
maanantai 26. toukokuuta 2014
Katu päättyy aurinkoon / Juoksen sokeana loppumatkan
Hurja villi maailma ja minä olen niin pieni. Taivas on tumma ja mua pelottaa, mutta jokaisen myrskyn jälkeen tulee aurinko. Jokaisen yön jälkeen tulee aamu. Jokaisen pimeän hetken jälkeen tulee valo. Kaikella on loppunsa. Mä en sokeasti luota että mun onneni jatkuisi aina, hamaan tulevaisuuteen saakka. Pimeitä hetkiä on ollut ja tulee olemaan. Mutta samalla tavalla kun mä tiedän että onni ei ole ikuista, tiedän ettei huonokaan kausi jatku loputtomiin. Silti, mä en pelkää olla onnellinen, en niin paljoa, en enää. Mä olen, nautin, elän, iloitsen. Uskallan.
Aurinko laskee lopulta
Ja minä tuijotan
Tuijotan pitkään
Kaunista taivasta
Enää pimeä ei pelota
Ja minä uskallan
Valvon myöhään
Silmät avoinna
Ja kävelen pitkin kylmää asvalttia
Pitkälle yöhön
keskiviikko 19. maaliskuuta 2014
Tonight you're perfect / I feel perfect too
Autopesun hurina ja liikkumaton auto. Vesi valuu laseja pitkin ja autossa on mulle rakkaita ihmisiä, jokaisen puolesta tekisin mitä vain. Tyttö mun vieressä vannoo Siskon olevan mukana. Tiedän että onkin. Veli ratissa ja rakkaita kyydissä, kuinka paljon lähempänä se enää voisi olla?
Viileä ilma ja metallinen portaikko. Juoksen portaat ylös kuin hullu ja kolisutan kaiteita yössä. Kukaan ei kuule, kukaan ei kuule, kukaan ei kuule ja mä nautin siitä. Nauran ääneen ja juoksen portaat alas toinen kannoillani. "Mä olen onnellinen" se toinen huutaa ja mä nauran. "Mäkin" vastaan ja nauran lisää. Tyttö hyppää syliini ja mä pyörin ympäri ympäri ympäri ja nauran lisää. Elämä maistuu onnelta ja kaikki on hyvin. Kaikki on todellista ja mulla on elävä olo. Katson taivasta ja vannon että tästä vuodesta tulee mun tähänastisen elämäni paras.
Viileä ilma ja metallinen portaikko. Juoksen portaat ylös kuin hullu ja kolisutan kaiteita yössä. Kukaan ei kuule, kukaan ei kuule, kukaan ei kuule ja mä nautin siitä. Nauran ääneen ja juoksen portaat alas toinen kannoillani. "Mä olen onnellinen" se toinen huutaa ja mä nauran. "Mäkin" vastaan ja nauran lisää. Tyttö hyppää syliini ja mä pyörin ympäri ympäri ympäri ja nauran lisää. Elämä maistuu onnelta ja kaikki on hyvin. Kaikki on todellista ja mulla on elävä olo. Katson taivasta ja vannon että tästä vuodesta tulee mun tähänastisen elämäni paras.
lauantai 8. maaliskuuta 2014
seitsemänsataakolmekymmentä
Maailman kaunein ihminen, mun siskoni. Sisko joka kasvatti siivet selkäänsä tasan kaksi vuotta sitten. Sisko joka ei siltikään kadonnut mihinkään mun viereltä ja jonka mä vielä joskus toivon tapaavani, jossain. Vaalea, enkelimäinen. Kaunis sisältä ja ulkoa, lämmin ja pehmeä, kiltti ja naurava. Mun oma henkilökohtainen aurinkoni, jota ilman mä olen kulkenut pimeydessä viimeiset kaksi vuotta. 730 pitkää, pimeää päivää, epätoivon hetkiä ja ahdistusta. Mutta myös 730 päivää aikaa koota itsensä pala palalta, särkyneestä hieman ehjemmäksi, aikaa nauraa ja nauttia elämästä.
Kaksi vuotta mä olen nyt ollut täällä ilman siskoa, ja ne vuodet on tuntuneet ikuisuudelta. Nyt siitä on päivälleen kaksi vuottta. Elämä on jo helpompaa, kaksi vuotta sitten mä en olisi enää koskaan kuvitellutkaan voivani elää näin normaalia arkea. Uskomattomia asioita tapahtuu, uskomattomia ihmisiä sattuu kohdalle, ne on pitäneet mut hengissä, uskomattomat. Koskaan mun elämä ei kuitenkaan tule olemaan samanlaista kuin se oli siskon kanssa.
tiistai 14. tammikuuta 2014
It scares you being alone
Se tulee ja vetää pinnan alle. Mä tunnen kun paine kasvaa, on vaikea hengittää ja nähdä. Se pimentää. Tietää milloin tulla, aina silloin kun mä olen yksin. Mulla ei ole mitään mihin tarttua, ei ketään. Ei mitään sellaista joka pitäisi mut pinnalla ja kertoisi mulle että mä olen elossa, mä olen tässä, enkä uppoa pimeyteen. Ei mitään sellaista joka pitäisi mut siinä hetkessä. Epätodellinen olo. Se vain vetää takaumia mun mielen syövereistä, hukuttaa mut niihin, ei anna taukoa. Siinä mä olen, odotan pimeyttä. Uni tai ahdistus, ei molempia yhtä aikaa, enkä mä tiedä kumpi tulee. Epätietoisuus on pahinta. Ja muistaa se mitä on menettänyt.
torstai 9. tammikuuta 2014
These tired wings are falling / I need you to catch me
Heitä mulle jotain mihin tarttua, koska pimeä saa taas otetta musta. Mun oma mieli ajaa mut sen kuilun reunalle joka on täynnä pelkkää mustaa. Siellä on kylmä ja pelottaa, mä en ole koskaan ollut rohkea. Mä tarvitsen muita jaksaakseni, ja samalla mä pelkään olevani niin iso taakka, pelkään tartuttavani sen pimeän ihmisiin jotka tulee lähelle, ihmiisin joita mä rakastan. Mä en tahdo satuttaa, en sua, en ketään, en koskaan. Mä tiedän mitä oikea kipu on enkä mä tahdo sitä kellekään muulle.
Vanhat arvet aukeaa jälleen, ja mulla on niin kova ikävä että se sattuu.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)