Kun sydän hakkaa tietään rinnasta ulos eikä kyynelten virtaa saa kukaan kuriin henkikin kulkee vain hädin tuskin pieninä henkäyksinä ja seinät kaatuvat päälle. Kauhu vapisuttaa koko vartaloa ja minä istun sängyn reunalla yrittäen pitää itseni koossa kun pelko tuntuu nielaisevan minut kokonaisena pimeyteen jossa en saa happea ja kaikki on pelkkää mustaa.
En tahdo särkyä taas.
Ja silloinkin minulla on joku jolle soittaa joka kuuntelee värisevää hengitystäni silloin kun en osaa muodostaa sanoja tai lauseita odottaa että pystyn taas puhumaan ja pitää minut ja maailmani sanoilla koossa kun kaikki tuntuu romahtavan.
