Siinä hetkessä mä tajusin tehneeni maailman suurimman virheen pitäessäni sitä ihmistä itsestäänselvyytenä ja loukatessani sitä niin,
tajusin että se oli luottanut muhun kaiken tämän aikaa ja valanut muhun sitä rohkeutta joka kantaa mua yhä eteenpäin, rohkeutta siitä että jos on yksikin joka muhun uskoo sillä tavalla kuin se, mä pärjään ja selviän kyllä. Kun mulla on joku jonka vuoksi nousta aamuisin ja jonka vuoksi pitää itseni koossa.
Se on aina ollut se ihminen joka on saanut mut tuntemaan että mä olen jonkin arvoinen
että mussa on jotakin sellaista jonka vuoksi mua kannattaa rakastaa.
Ja silloinkin kun mussa ei oikeastaan sellaista olisi, se jaksaa etsiä.
Se ihminen jota ajatellessani käperryn kokoon
iltaisin ikävästä väsyneenä
täällä kovin kaukana.