Miten vuosia vanha taakka voi yhä painaa maahan polvilleen murtaa hetkeksi palasiin imeä voimat ja lyödä lattiaan. Ne vuosia vanhat haavat, aikoja sitten arpeutuneet, vuotavat yhä joskus kipeinä mutta niitä ei kukaan näe ja on niin vaikea selittää miksi en ole läsnä sillä eihän minun enää pitäisi ikävöidä olla surullinen ja maata tunteja tekemättä mitään.
mutta
Se on taakka jota kannan loppuelämäni jokainen päivä eikä se ole yksin minun vaan myös niiden joiden täytyy seurata sitä vierestä nähdä kuinka sulkeudun itseeni en osaa olla paikalla niin kuin kuuluisi ja jossain vaiheessa väsyn selittämään sillä kaikki kuulostaa tekosyiltä (sillä eihän kukaan voi vuosia kärsiä samasta asiasta ja siirtää kaikkea sen syyksi)
tiistai 28. helmikuuta 2017
torstai 16. helmikuuta 2017
tädinrakkaus
ja minä rakastan heitä, noita pieniä ihmeitä jotka kasvavat päivä päivältä suuremmiksi ja ovat jo pian minun mittaisiani
heitä jotka rakastavat varauksetta ja uskovat minulle salaisuutensa tunteensa ja itsensä ja tuon luottamuksen otan varovasti käsieni turvaan suljen syvälle sisimpääni ja siellä säilytän
heitä jotka osaavat olla läsnä tavalla johon kukaan aikuinen ei pysty eivätkä vielä ujostele kosketusta ja läheisyyttä vaan tulevat syliin ja pysyvät siellä tai tulevat viereen nukkumaan sillä siinä on hyvä ja turvallista (kuka olisi uskonut että minusta olisi joskus painajaisten taltuttajaksi?)
heitä joille maailma on kaunis ja avara täynnä uusia asioita, joille tahdon avata kaikki ovet ja pitää ne auki sillä heillä on oikeus seurata unelmiaan ja toivoa suuria asioita, luottaa siihen että aina on joku joka heihin uskoo
heitä jotka joka päivä opettavat minulle elämästä enemmän kuin kukaan aikuinen.
heitä jotka rakastavat varauksetta ja uskovat minulle salaisuutensa tunteensa ja itsensä ja tuon luottamuksen otan varovasti käsieni turvaan suljen syvälle sisimpääni ja siellä säilytän
heitä jotka osaavat olla läsnä tavalla johon kukaan aikuinen ei pysty eivätkä vielä ujostele kosketusta ja läheisyyttä vaan tulevat syliin ja pysyvät siellä tai tulevat viereen nukkumaan sillä siinä on hyvä ja turvallista (kuka olisi uskonut että minusta olisi joskus painajaisten taltuttajaksi?)
heitä joille maailma on kaunis ja avara täynnä uusia asioita, joille tahdon avata kaikki ovet ja pitää ne auki sillä heillä on oikeus seurata unelmiaan ja toivoa suuria asioita, luottaa siihen että aina on joku joka heihin uskoo
heitä jotka joka päivä opettavat minulle elämästä enemmän kuin kukaan aikuinen.
perjantai 10. helmikuuta 2017
saaret ja sillat
jokainen ihminen on saari joiden välillä sanat ovat siltoja
Ei, vaan
siltoja on hiljaisuudessa ja sen keveydessä silloin kun se ei painosta ei purista eikä kaadu niskaan, siinä miten osataan olla yksin yhdessä ja läsnä toiselle ilman sanoja. Niitä on käsi kädessä syli sylissä ja huulet huulilla, kosketus siellä missä ja silloin kun sitä eniten kaivataan. Siltoja on naurussa ja kyynelissä, niitä on riidoissa ja sovinnoissa, syvässä luottamuksessa ja rohkeudessa. Siltoja on siinä miten välitetään niin rajattomasti ettei sanoilla ole enää merkitystä.
Ei, vaan
siltoja on hiljaisuudessa ja sen keveydessä silloin kun se ei painosta ei purista eikä kaadu niskaan, siinä miten osataan olla yksin yhdessä ja läsnä toiselle ilman sanoja. Niitä on käsi kädessä syli sylissä ja huulet huulilla, kosketus siellä missä ja silloin kun sitä eniten kaivataan. Siltoja on naurussa ja kyynelissä, niitä on riidoissa ja sovinnoissa, syvässä luottamuksessa ja rohkeudessa. Siltoja on siinä miten välitetään niin rajattomasti ettei sanoilla ole enää merkitystä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)